Kiertotalous kuulostaa kummajaiselta, jota on hieman vaikea lähestyä. Ennen kaikkea se vaikuttaa olevan jotain, jolle voi heilauttaa kättään ja todeta,…
Blogi
Marko Virtanen on Deleten Pelle Peloton
Marko Virtanen on kävelevä esimerkki siitä, että mikään ei ole mahdotonta. Innovatiivisten ideoidensa ja ratkaisujensa ansiosta hän on voittanut useiden…
Teollisuuspuhdistus entistä tehokkaammaksi teollisuuden seisokkien ydinryhmän avulla
Teollisuuden puhdistustyöt ovat puhdistuspalvelut liiketoiminta-alueemme tärkeimpiä kokonaisuuksia. Puhdistustöiden laajuus vaihtelee yksittäisistä töistä aina koko teollisuuslaitoksen vuotuisiin seisokkitöihin ja asiakkaiden joukossa…
Delete mukana nuorten kasvisruokahaasteessa
Gutsy Go on menetelmä, joka yhdistää pedagogian, median ja rauhantyön sekä haastaa yläasteikäiset oppilaat toimimaan omassa kaupungissaan. Menetelmän kautta syntyy…
Käynninaikaiset Bang & Clean puhdistukset teollisuuteen
Bang & Clean on Deleten Suomessa ja Ruotsissa tuottama, kaasuseokseen perustuva menetelmä teollisuuskattiloiden epäpuhtauksien poistamiseen. Räjäytyspuhdistus voidaan tehdä silloinkin, kun…
Delete mittasi Helsingin Haapaniemenkatu 4 purkutyön hiilijalanjäljen
Delete mittasi Helsingissä Haapaniemenkatu 4:ssä sijainneen kiinteistön purun hiilijalanjäljen. Kohteen purkamisen hiilijalanjälki jäi negatiiviseksi eli osoittautui näin ollen ympäristöä ajatellen…
Ohipumppaus varmistaa infratyömaan sujuvan etenemisen
Helsingin Telakkarannan alue kokee lähivuosina täydellisen muutoksen. Jätkäsaaren naapurissa, Hietalahden vesialueen ja Telakkakadun välissä sijaitseva Telakkaranta muuttuu viihtyisäksi asuinalueeksi, jonne…
Putkiremontti alkaa tarkalla kuntokartoituksella
Viemäritukokset kielivät usein rakenteellisesta ongelmasta, jonka selvittämiseen kannattaa pyytää ammattilainen paikalle. Kun putkiston kunto on kartoitettu perusteellisesti, sen remontointi pystytään…
Rakennusalalla rakennetaan paitsi taloja, myös muutosta
Rakennusalalla puhaltavat muutoksen tuulet. Valtakunnallinen jätesuunnitelma on määritellyt rakennustyömaiden lajittelutavoitteeksi noin 70 % ensi vuodesta alkaen. Tämä ei kuitenkaan ole…
Kesätöissä purkutyömaalla
Kesäisin monet vakituiset työntekijät viettävät ansaittua kesälomaa. Työmaat kuitenkin toimivat samaan malliin ympäri vuoden, ja silloin tarvitaan lisätyövoimaa kesätyöntekijöistä. Yksi…