Teollisuusympäristöissä vastuullisuus, turvallisuus ja tehokkuus kulkevat käsi kädessä. DELETE on vastannut näihin odotuksiin myös kehittämällä asiakasraportointiportaalia, joka toimii paitsi raportointivälineenä…
Avainsana: teollisuuspuhdistus
Onnistunut vuosihuolto syntyy huolellisesta valmistelusta – DELETE mukana alusta asti
Teollisuuslaitoksen vuosihuolto on yksi tärkeimmistä kunnossapidon vaiheista. Seisokin aikana on mahdollista tehdä laajamittaisia puhdistus-, huolto- ja tarkastustöitä, jotka vaikuttavat suoraan…
BUCHEN Sweden – Töissä syvällä maan alla
Aamu valkenee Hedemorassa, pienessä kaupungissa Ruotsin Dalarnan alueella. Hedemorassa työskentelee joka päivä ihmisiä syvällä maan alla yhdessä Euroopan moderneimmista kaivoksista,…
Yhteisen turvallisuuden puolesta: DELETE esitteli korkeapainepesujen voimaa SSAB Raahessa
DELETE järjesti lokakuun alussa SSAB:n Raahen tehtaalla korkeapainepesujen turvallisuusnäytöksen, jonka tavoitteena oli lisätä ymmärrystä sekä työmenetelmän toiminnasta että sen riskeistä….
DELETE: ”Kun kaikki muu pysähtyy, me lähdemme liikkeelle”
Teollisuuslaitosten näkymätön turvaverkko huolehtii siitä, että kaikki menee niin kuin pitää. Näkyväksi toiminta tulee vasta silloin, kun jokin menee pieleen….
Palokuormien vähentäminen ja pölykuormien poisto – Turvallisuus alkaa puhtaasta ympäristöstä
Yhtenä teollisuuslaitosten turvallisuuden ja tehokkuuden kulmakivenä on palokuormien ja pölykuormien hallinta. Syttyvien materiaalien poistaminen ja pölyn systemaattinen puhdistus eivät ainoastaan…
Teollisuuslaitosten ennakoivat puhdistukset – tehokkuutta ympäri vuoden
Ympäri vuoden tehtävät ennakoivat puhdistus- ja kunnossapitotyöt ovat investointi teollisuuslaitoksen turvallisuuteen, tehokkuuteen ja pitkäikäisyyteen. Kun puhdistustöitä ei jätetä pelkästään kiireisten…
Yhteinen raportointi tuo läpinäkyvyyden ja asiakkaan tukemisen keskiöön
DELETE on pitkään tuottanut puhdistuspalveluja Metsä Groupin tehtaille. Yhteistyötä on tehty niin Metsä Boardin kuin Metsä Fibren tuotantolaitosten kanssa. Sopimukset…
Teollisuuskattilat puhtaaksi ilman tuotantokatkosta
Tutkitusti turvallinen, räjähdeaineeton PressureWave+-paineaaltopuhdistus puhdistaa kattilat, siilot ja sähkösuodattimet tehokkaasti, turvallisesti ja hellävaraisesti ilman tuotantokatkoksia. Teollisuuskattiloiden säännöllinen ajon aikainen puhdistaminen…
Kaivosteollisuuden ja prosessiteollisuuden puhtaanapidon osaava kumppani
Kaivosteollisuus on murroksessa vihreän siirtymän pyörteissä. Tämä näkyy erityisesti Pohjois-Suomessa, jossa on paljon vihreän siirtymän mineraaleja. Tekniikka ja ympäristölainsäädäntö kehittyvät…





