Rekrytointi

DELETE on ympäristöalan monipuolinen työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee ammattilaisia eri puolilla Suomea. Tarjoamme työntekijöillemme mahdollisuuden kasvaa, vaikuttaa ja onnistua – yhdessä. Me deleteläiset teemme merkityksellistä työtä ympäristön ja yhteiskunnan hyväksi, osana kannustavaa ja uudistuvaa työyhteisöä.

Me tarjoamme sinulle mahdollisuuden kehittää osaamistasi, ottaa vastuuta ja onnistua yhdessä muiden ammattilaisten kanssa.

DELETEllä menestys perustuu vastuullisuuteen, osaamiseen ja jatkuvaan kehittämiseen. Turvallisuus ja hyvinvointi ovat meille lähtökohta – haluamme, että voit tehdä työsi turvallisesti ja lähteä kotiin tyytyväisenä siihen, mitä sait aikaan.

Meillä toimitaan tiiminä. Luottamus, yhteistyö ja avoin vuorovaikutus ovat keskeisiä tapojamme onnistua. Arvostamme suoraselkäistä tekemistä, tehokkuutta ja halua kehittää asioita eteenpäin.

Tule mukaan DELETElle – täällä rakennetaan puhtaampaa tulevaisuutta, yksi onnistuminen kerrallaan!

Huomioithan, että alla olevan videon katsominen edellyttää evästeiden sallimisen sivustolla.

Salli marketing-evästeet katsoaksesi videon.

Kiinnostuitko DELETEstä työnantajana?

Ilmoitamme avoimista työpaikoista DELETEn Rekryportaalissa. Käy liittymässä Rekryportaaliimme tai hae avoinna olevia tehtäviä suoraan tehtävänkuvauksen kautta. Voit myös jättää avoimen hakemuksen Rekryportaalimme kautta.

Lisätietoja:

Kati Manninen
Henkilöstöjohtaja
p. 040 486 9322
kati.manninen@delete.fi