Viime perjantaina vietettiin ystävänpäivää. Pyysimme organisaatiossamme sen kunniaksi ystäväkampanjan kautta vinkkejä, miten huolehtia myös kollegan työturvallisuudesta.
Työturvallisuus on meidän jokaisen asia, sillä me kaikki ansaitsemme päästä terveenä työstä kotiin. Siksi onkin ensiarvoisen tärkeää pitää huoli kaikkien työmaalla olevien turvallisuudesta unohtamatta työmaan läheisyydessä tai työn vaikutuspiirissä olevia henkilöitä.
Hyvä esimerkki työn vaikutuspiiristä on liikenne. Meillä Deletessä, kuten monissa muissakin yrityksissä, liikutaan sekä yrityksen kalustolla työasioissa liikenteessä, että myös omilla kulkuvälineillä työmatkaliikenteessä. Monet meistä myös kulkevat jalan tai vaikkapa polkupyörällä. Ajettaessa raskailla ajoneuvoilla tilannenopeus pitää ottaa huomioon. Jalankulkijat taas voivat varautua vuodenajan liukkauteen vaikkapa kenkiin laitettavilla liukkausesteillä.
Alla poimittuna vielä ystäväkampanjamme vinkkien kymmenen kärki, vinkkaajat palkitsimme R-kioskin lahjakoodilla. Kiitos kaikille vinkkien antajille.
Näitä turvallisuusvinkkejä saa ja kannattaa jakaa!
- Katso myös työkaverisi/ystäväsi perään, että työkyky ja turvallisuusasiat on kunnossa.
- Pidä taukoja ja syö säännöllisesti – jaksat paremmin ja havainnoit tarkemmin
- Otetaan tavaksi tsekata työkaverin suojavarusteet.
- Kävellään varovasti liukkailla säillä.
- Puhelimen ruutua ei kannata tuijottaa työmaalla kävellessä. Muuten maassa oleva letku tai muu este voi jäädä huomaamatta ja aiheuttaa kompastumisen tai nilkan nyrjähtämisen.
- Pidetään paikat siistinä ja tavarat paikallaan. Positiivisen kautta 😊
- Muistakaa käyttää suojalaseja🤓
- Kiire pois ja mietitään ennen kuin tehdään mitään! Kaikki varmasti haluavat ehjänä kotiin.
- Kunnon alue-eristys, jotta työmaa ei aiheuta vaaraa ulkopuolisille.
- Toimistotarvikkeilla ei leikitä. Sakset voivat olla todella vaarallisia, jos horjahtaa satulatuolilla.
Huolehdi myös työkaverisi turvallisuudesta – turvallista työviikkoa!