Deleten Puhdistuspalveluiden vuosi 2020 käynnistyi vahvalla panostuksella henkilöstön osaamiseen

Delete tarjoaa kattavasti viemäripalveluita, kuvassa Deleten viemäripalveluiden työntekijöitä

Starttasimme vuoden 2020 Deleten Puhdistuspalvelut-liiketoiminnassa esihenkilöiden ja työntekijöiden valmennuksilla.

Esihenkilöiden valmennuksessa teemoina olivat esihenkilön oikeudet ja velvollisuudet, oman esimerkin vaikutus johtamisessa ja työkykyjohtaminen. Erityisesti työkykyjohtamisesta puhuttiin paljon, eikä suotta. Kuten yli neljänkymmenen vuoden ajan hyviä johtajia työkseen etsinyt Marcus Herold totesi Helsingin Sanomien artikkelissa 12.2.2020: ”Tunneäly on kovinta johtajuutta”.

Työkykyjohtaminen, kuten henkilöstöstä välittäminen ja aito kiinnostus johdettavia kohtaan, on merkittävässä roolissa työhyvinvoinnin kannalta. Valmennuksessa kävimme läpi esihenkilöiden keinoja vaikuttaa työhyvinvointiin ja työssä jaksamiseen.

Valmennuksen vastaanotto oli erittäin positiivinen. Jatkamme valmennusta tänä vuonna ja otamme jatkovalmennuksissa esille teemoja esitettyjen toiveiden pohjalta.

Työntekijöiden valmennus rakennettiin sisäisen työryhmän toimesta. Työryhmän tehtävä oli pohtia, miten saadaan työntekijöiden, erityisesti vähemmän aikaa töissä olleiden, perusosaamisen tasoa lisättyä. Työryhmän lopputuloksena syntyi viisi päivää kestävä valmennus ”Puhdistustyöntekijän peruskoulutus”.

Valmennuksessa käytiin läpi teoriassa ja käytännössä neljän päivän ajan kalustoon liittyviä asioita. Merkittävä painopiste oli kaluston turvallisessa käytössä. Koulutuksen viidennen päivän teemana oli ”Välittävä työkaveri”.

Palaute valmennuksesta oli hyvä – osallistujat antoivat valmennuksen kokonaisarvosanaksi 9 kouluarvosanoilla 4–10. Saimme myös arvokasta palautetta osallistujilta tulevaisuutta varten. Myös työntekijöiden valmennukset jatkuvat tänä vuonna.

Työntekijöiden valmennuksen päätöspäivän teeman mukaan kirjasimme yhdessä ylös, millainen on deleteläinen työntekijä valmennettavien mielestä. Tätä listaa on ilo lukea!

Deleteläinen työntekijä on ammattimainen, ammattitaitoinen, osaava, rehellinen, vastuullinen, luotettava, hyväkäytöksinen, kohtelias, sosiaalinen, hyvä työkaveri, yhteistyökykyinen, vastuullinen myös ympäristöä koskien, sisukas, joustava, luova sekä ylpeä ammatistaan ja siitä mitä tekee. Hän hoitaa hommansa, kysyy apua ja ohjeita tarvittaessa, noudattaa ohjeita, käytäntöjä, pelisääntöjä ja aikatauluja sekä toimii turvallisesti.

 

Kirjoita kommenttisi tähän:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *