Vahvaa paikallistuntemusta ja ongelmanratkaisua Lempäälässä

Delete Lempäälän toimipiste

Delete Lempäälän toimipiste sijaitsee vain muutama kilometrin päässä Lempäälän Ideaparkista, ja täältä käsin palvelemme koko Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen aluetta. Yritys on ollut toiminnassa vuodesta 1986, nykyisissä toimitiloissa vuodesta 2015 lähtien, ja tullut yrityskaupan mukana osaksi Deleteä alkuvuodesta 2018.

Palvelut kiinteistöille, teollisuuteen ja rakentamiseen

Lempäälän hallista löytyy kattavasti kalustoa; imupaine- ja imu-, vaihtolava-, nosturi-, paketti-, pumppaamohuolto- sekä viemärinkuvausautoja, suurtehoimureita, höyrytyskalustoa ja jopa kaivinkone. Tai ei kalustoa juurikaan hallissa näe, vaan ne ovat aktiivisessa käytössä hoitamassa erilaisia vesi- ja viemäritöitä, kaivontyhjennyksiä, suurtehoimurointeja, korkeapainepesuja, puhdasvesipalveluita, viemärikuvauksia, graffitipoistoja, pumppaamohuoltoja ja vesijohtosaneerauksia. Ja löytyyhän Lempäälästä myös vuokrattavia bajamajoja, yksi vessakontti ja muutama vaihtolava.

Kattavasti palveluita myös kotitalouksille

Delete palvelee suurelta osin yrityksiä, mutta Pirkanmaan alueella palvelemme vahvasti myös alueen kotitalouksia. Meiltä voit tilata kaivontyhjennykset, viemärikuvaukset, suurtehoimuroinnit ja esimerkiksi porakaivojen pesut myös omakotitaloon. Kaivontyhjennyksen tilaat helposti tästä.

Palvelua 24/7

Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen alueella tilaukset ja päivystys hoituvat kellon ympäri numerosta 0400 232 640. Tässä numerossa sinulle vastaa aina asiantunteva työnjohtaja, joka ottaa tilanteen haltuun ja aikatauluttaa työn edelleen kiireellisyyden mukaan.

”Meillä on käytössä laajat resurssit ympäri vuorokauden. Hinnoittelumme on asiakkaille selkeää ja kokeneelle henkilöstölle erilaisten ongelmien ratkaisut ovat elämäntapa”, summaa Deleten kiinteistöpalveluiden toimialapäällikkö Tapio Helmimäki.

Kattosingelin poisto

Lempäälän yksiköstä käsin tehdään Deleten kattosingelin poistot käytännössä koko Etelä-Suomen alueella. Erityisesti kesäaikaan on kattosingelin poistoa pääkaupunkiseudulla lähes päivittäin ja näitä töitä tehdään aina Porissa sekä Lahdessa asti.

Toimipisteet yhtenä verkostona

Lempäälä on yksi Deleten  puhdistuspalvelun toimipisteistä ja tekee aktiivisesti yhteistyötä niin Jyväskylän ja pääkaupunkiseudun kuin myös muiden Suomen toimipisteiden kanssa. Eritoten viemäreiden puhdistuksia ja kuvauksia, pumppaamojen huoltoja ja korjauksia sekä rakennuksille tehtävää suurtehoimurointia tehdään Lempäälästä käsin laajallakin alueella. Tällä toimintamallilla on mahdollista pitää kalusto sekä henkilöstö tehokkaasti työllistettynä jokaisessa toimipisteessä kaikkina vuodenaikoina.

Hyvä porukka on kaikki kaikessa

Lempäälän toimipisteessä työskentelee noin 50 henkilöä. Yksikönpäällikkönä toimii Antti Kulmala, joka on tullut toimialalle perheyrityksen kautta jo kouluikäisenä. Kulmalalla on vahva kokemus aina imupaineautotöistä suurtehoimurointeihin ja siitä edelleen työjohtotehtävien kautta yksikönpäälliköksi. Käytännön kokemus erilaisista työtehtävistä on osoittautunut tehokkaaksi koulutukseksi nykyiseen tehtävään.

”Meillä on täällä loistava yhteishenki. Työntekijöiden asenne sekä huumori ovat tärkeässä roolissa, ja hyvä porukka auttaa jokapäiväisessä työssä. Ikähaitari työntekijöille on meillä 18–67 vuotta, ja täällä myös viihdytään hyvin. On mahtavaa huomata, miten hyvin kaikki toimivat yhteistyössä toistensa kanssa ja työtä tehdään porukassa suurella sydämellä”, summaa Kulmala yksikkönsä toimintaa.

Katso alta kaikki Lempäälän yksikön asiantuntijat.

Kirjoita kommenttisi tähän:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *