Yhteispeli kuljettaa Deleteläisiä ympäri Suomea

Deleten teollisuuden kierrätyspalveluista vastaava päällikkö Teemu Karppanen ja vaarallisten jätteiden toimialapäällikkö Keijo Toikka ovat yksi Deleten luottopakkipareista. Molempien työnkuva on varsin vaihtelevaa eikä aina aamulla tiedä, mistä työreissulta itsensä illalla löytää. Luottotyöparin kanssa yhteistyö sujuu, ja vastaantulevia, usein melko haastaviakin pulmia ratkaistaan yhdessä tuumin.

Uusia tapoja tehdä

Karppasen ja Toikan yhteistyö alkoi jo miesten edellisissä työpaikoissa, joten toisen toimintatavat ovat molemmilla hyvin tiedossa.

– Itse hyödynnän esimerkiksi Keijon kokemusta turvallisuusneuvonantajana. Keijolla on myös pitkä kokemus Fortumilta ja ajohommista. Keskustelemalla ja tapaamaalla toisiamme löydämme usein uudenlaisia ratkaisuja, Karppanen kertoo.

– Teemulla on äärettömän hyvät kontaktit ja yhdessä keksitään kaikennäköistä jännää, Toikka toteaa perään.

Yhdessä Toikka ja Karppanen ovat muokanneet roolitustaan Deletellä sen kaltaiseksi, että he tietoisesti rikkovat totuttua. Ei ole väliä kummalle soittaa, sillä molemmat heistä pystyvät ohjaamaan asiakkaiden ongelmia oikeisiin paikkoihin ja vastaamaan oikeisiin kysymyksiin. Näin ollen asiakkaiden ei tarvitse miettiä tulisiko olla yhteydessä puhdistuspalveluiden vai kierrätyspalveluiden yhteyshenkilöihin. Hyvin usein palvelua toteutetaan yhteispelillä molempien liiketoimintojen ydinosaamisen puitteissa.

– Lähtökohtaisesti ajatellaan niin, että mihinkään asiaan ei sanota ei, aina yritetään asiat jotenkin ratkaista, Karppanen toteaa.

– Jos ei löydetä omista paikoista jätteelle vastaanottopaikkaa, niin sitten etsitään joku ulkopuolinen hävityspaikka, Toikka päättää.

Illalla voi löytää itsensä 900 kilometrin päästä ihmettelemästä tuulimyllyn lapaa

Konsernin linjaukset ohjaavat sekä Karppasen että Toikan tekemistä, mutta molemmat kokevat saavansa tehdä työtään hyvin vapain käsin.

– Kyllä tässä tietynlainen Pelle Peloton saa olla, kun keksitään mitä, mistä ja miten tehdään, ja millä saadaan sitä bisnestä kasvatettua. Tietysti myös tulevaisuuden mahdollisuuksia kaavaillaan, Karppanen pohtii.

Välillä työ vie mitä kummallisempiin tilanteisiin, joista ei vielä päivän alkaessa ollut minkäänlaista aavistusta.

– Yhtenä maanantaiaamuna olimme klo 9 katsomassa Alvan pyttyä Jyväskylässä. Jyväskylässä ollessamme toinen asiakas laittoi viestiä, että tuulimyllyn lapa pitäisi leikata palasiksi pohjoisessa ja toimittaa Etelä-Suomeen. Tästä kokonaisuudesta haluttiin tarjous mahdollisimman nopeasti, Karppanen kertoo.

– Puolilta päivin lähdettiin Jyväskylästä ja illalla klo 20 oltiin pohjoisessa katsomassa tuulimyllyn siipeä. Otettiin kuvat, mentiin hotelliin yöksi ja palattiin tiistaina tehdyn tarjouksen kanssa kohti kotia. Koskaan ei voi tietää mihin tie vie. Aina pitäisi olla reissukassi pakattuna, Toikka jatkaa.

Ei kahta samanlaista

Asiakkaiden palvelu on asia, joka nousee miesten puheissa monesti esiin ja se onkin selvästi sekä Karppaselle että Toikalle todella tärkeää. He kertovat Deleten olevan sopivan kokoinen ja joustava yritys, joka pystyy toimimaan todella ketterästi ja järjestämään erilaisia palveluita asiakkaille räätälöidysti. Palvelualttius ja yhdenluukun periaatteen mahdollistama nopeus ajaa monessakin kohtaa hinnan ohitse.

– Jos Delete ja asiakkaat eivät pystyisi tarjoamaan näitä mahdollisuuksia, niin olisin varmaan takaisin yrittäjänä. Kyllä sen niin voisi sanoa, että unelma-ammatissa tässä ollaan.

Joka päivä on jotain uutta. Kyllä tässä on parasta se, että on ihan mahtava porukka joiden kanssa tehdä duunia ja tuntea erilaisia ihmisiä ympäri Suomea, Toikka päättää.

Kirjoita kommenttisi tähän:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *