Rakennusteollisuuden työturvallisuusviikon tiistain teema on ”Deleten turvallisuusperiaatteet”

Delete turvallisuusperiaatteet tapaturmaviikko

Deletessä on viisi turvallisuusperiaatetta, joihin voi tutustua kuvassa yllä. Valitsimme niistä tarkempaan tarkasteluun ensimmäinen turvallisuusperiaatteemme: Pysähdy ja mieti – kiire pois, turvallisuuden tarkastuslista.

Ensimmäinen turvallisuusperiaatteemme vaatii pysähtymään ja miettimään ennen kuin ryhdytään työhön. Työskentelemme myös usein yhteisellä työpaikalla monien toimijoiden kanssa, ja näillä työmailla meidän on varmistettava osaltamme kaikkien turvallisuus. Emme siis ryhdy kiireesti omaan työhömme, vaan otamme huomioon myös muut työmaalla olevat, arvioimme riskit ennen työn aloitusta ja sen edetessä sekä käytämme apuna riskien arvioinnissa turvallisuuden tarkistuslistaa.

Samoin liikkuessamme raskaalla kalustolla on otettava huomioon kaikki muutkin tielläliikkujat, noudatettava oikeaa tilannenopeutta ja liikuttava kiireettömästi. Myös huolellisuus, tarkkaavaisuus ja maltti ovat perusasioita kiireettömässä työtavassamme, mitkä pidämme mielessä kaiken aikaa. Siis myös niissä kaikkein rutiininomaisimmissa töissä, joita teemme päivittäin.

Teemme turvallisuustyötä, jotta jokaisella olisi turvallinen työympäristö, niin deleteläisillä kuin asiakkaidemme ja alihankkijoidemme henkilökunnalla.

Muista myös muut turvallisuusperiaatteemme työssä, Turvallisuus on osa ammattitaitoamme!

Turvallista tiistaita toivottaa Deleten HSEQ-tiimi

Rakennusteollisuuden turvallisuusviikkoa vietetään 11.-15.5.2020 ja myös Delete osallistuu jo perinteeksi muodostuneeseen turvallisuusviikkoon. Turvallisuusviikon aikana julkaisemme jokaisena arkipäivänä turvallisuuteen liittyvän teemoitetun blogin.

Kirjoita kommenttisi tähän:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *