Jaakko Mäenpää on tuttu Deleten Porvoon toimipisteestä ja Kilpilahden teollisuusalueelta, jatkossa hän toimii isojen projektien parissa myös valtakunnallisella tasolla.
Jaakko Mäenpää, tuttujen kesken Jaska, on toiminut jalostamoiden ja petrokemian teollisuuden parissa jo vuodesta 1998. Ensimmäiset kokemukset alalta kertyivät prosessi- ja ympäristöteknikon opintojen ohessa työharjoitteluissa ja kesätöissä Porvoon Kilpilahdessa sekä Nesteen että Borealiksen palveluksessa. Mäenpää on valmistunut teknikoksi 1999 ja jatkoi sen jälkeen opintoja insinöörilinjalla. 2004 hän pääsi töihin Deleten Porvoon yksikköön projektipäälliköksi – ja on edelleen sillä tiellä.
Monipuolinen toimenkuva ja hyvä yhteishenki
Tarkemmin sanottuna Mäenpää aloitti projektipäällikkönä Etelä-Suomen prosessipuhdistuksessa, josta tuli yrityskauppojen kautta ensin Tehoc ja myöhemmin Delete. Toimenkuvakin vaihtui pian projektipäälliköstä Porvoon yksikönpäälliköksi. Saman työnantajan palveluksessa Mäenpää on siis viettänyt jo yli 16 vuotta:
-Työ on sopivan aktiivista, saa mennä ja olla liikkeellä. Jokainen päivä on vähän erilainen, kun edellinen. Lisäksi meillä on Porvoossa aina ollut hyvä yhteishenki.
Vuosien mittaan myös ammattitaito on karttunut monellakin eri tapaa, kuten opinnoista, sekä työkavereilta eri puolelta Suomea ja Ruotsia:
-Talon sisältä löytyy käytännössä aina vastaus erikoiseenkin pesutyöhön. Aina löytyy osaaja, jolta voi kysyä apua ja tietoa myös jaetaan mielellään. Yritysostojen kautta meille on tullut paljon uuttakin osaamista, ja on ollut mielenkiintoista päästä seuraamaan ja oppimaan esimerkiksi mekaanisen työn eri työvaiheita.
Uraan mahtuu monta kohokohtaa
Pitkältä työuralta on jäänyt mieleen montakin kohokohtaa, erityisesti kuitenkin Nesteen suurseisokit vuosina 2005, 2010 ja 2015. Ne ovat aina raskaita ponnistuksia koko tiimille, mutta samalla erittäin antoisia urakoita. Mäenpää on päässyt työssään seuraamaan, miten seisokkien suunnittelu ja toteutus on kehittynyt vuosien mittaan. Nykyisin Delete on tiiviisti mukana jo suunnitteluvaiheesta lähtien, jolloin pääsemme paremmin hyödyntämään omaa ammattitaitoamme esimerkiksi työn aikatauluttamiseen ja organisointiin liittyen.
Toinen kohokohta uralla on ollut Deleten yrityskauppa Uudenmaan erikoispuhdistuksesta, jolloin Deleteen liittyi mekaanisen asennuspalvelun ammattilaisia. Puhdistuspalvelut ja asennuspalvelut saavat hyvää synergiaetua toisistaan, ja ymmärrys puolin ja toisin auttaa hallitsemaan kokonaisuuksia entistä paremmin.
-Delete on alalla ainoa toimija, joka pystyy tarjoamaan oikeasti isoja kokonaisuuksia. On erityistä, että samalta toimijalta saa laitteiden sokeoinnit, avaukset, pesut, mekaaniset työt sekä prosessipuhdistukset. Suurempien kokonaisuuksien myötä pystymme esimerkiksi aikatauluttamaan työmaat tehokkaammin, sanoo Mäenpää.
Uusi rooli keskittyy seisokkien suunniteluun ja organisointiin
1.6.2020 alkaen Mäenpään rooli muuttui, ja hän toimii nyt Major projects manager -nimikkeellä. Uusi tehtävä antaa mahdollisuuden keskittyä täysillä omaan osaamisalaan, eli tehdasympäristöihin ja siellä erityisesti seisokkien suunnitteluun ja organisointiin. Kilpilahden alueen lisäksi Mäenpää ottaa vastuuta nimetyistä asiakkuuksista myös valtakunnallisesti, ja pääsee samalla viemään Kilpilahden hyviä käytäntöjä eteenpäin.
-Minulla on tosi hyvä fiilis lähteä uuteen tehtävään. Alkuvaiheessa tuen vielä Porvoon yksikköä ja uutta yksikönpäällikköä, mutta samalla odotan jo innolla ensi kevään suurseisokkia. Tuleva syksy ja talvi menee suurelta osin suurseisokin suunnittelutöissä, ja sitten sen jälkeen pääsen keskittymään myös erilaisiin kehitystehtäviin ja sopimusasioihin, Mäenpää päättää.