Talojen julkisivut joutuvat monenlaisen rasituksen kohteeksi, kuten lämpötila, auringonvalo, erilaiset kasvustot, sateet, ilmansaasteet ja ilmankosteus. Julkisivu on myös rakennuksen käyntikortti ja antaa ensivaikutelman siitä, miten hyvin rakennuksesta pidetään huolta.
Erilaisille julkisivumateriaaleille on omat vitsauksensa, punajäkälä viihtyy parhaiten esim. julkisivulevyillä, raakabetonissa, valkobetonissa ja rapatuilla pinnoilla. Tiilijulkisivupinnoilta löytyy usein jäkäläkasvustoa ja maalatuilta puupinnoilta mustapilkkuhometta. Ilmansaasteet tekevät värjäytymiä näihin kaikkiin.
– Harjaantunut silmä tunnistaa julkisivun ongelmakohdat ja osaamme valita oikean puhdistusmenetelmän kohteen mukaan. Pystymme nopeasti arvioimaan riittääkö kohteeseen pelkkä pesu, vai vaaditaanko myös kasvustonpoistokäsittely, kertoo Deleten kiinteistöpalveluiden työnjohtaja Teemu Nieminen.
Puhdistusmenetelmä valitaan pinnan mukaan
Yleisimmin julkisivut pestään kuumavesipesurilla (max. 220 bar / 90 astetta) ja ympäristöystävällisellä, luontoon hajoavalla pesuaineella. Erityisen herkille pinnoille voidaan käyttää myös kuivajääpuhallusta. Mikäli pinnassa kasvaa kasvustoja, kuten punajäkälää, tehdään pesun jälkeen kasvustonpoistokäsittely.
Ilmastonmuutos lisää tarvetta julkisivupesuille
Ilmastonmuutoksen myötä talvet ovat leudompia ja sitä kautta kosteus lisääntyy. Kosteus aiheuttaa erilaisia kasvavia riskejä kiinteistölle. Myös vesisateen määrä lisääntyy, ja lisääntyvän tuulen myötä sateet tulevat viistona enemmän kohti julkisivua rasittaen etenkin etelä- ja länsisuunnan julkisivuja. Lue lisää erityisesti betonijulkisivujen lisääntyvistä riskeistä Rakennuslehden artikkelista.
Säännöllinen julkisivupuhdistus on hyvää kiinteistön hoitoa
– Suositus on, että julkisivu hoidetaan pesemällä 5-10 vuoden välein. Pesun yhteydessä pinnasta poistuu rapauttava hapan katusaaste, ja samalla voidaan poistaa mahdolliset kasvustot. Kannattaa muistaa, että pesty pinta hengittää kuten sen on suunniteltu tekevän, joten puhdistus edesauttaa rakennuksen toimivuutta kokonaisuudessaan, korostaa Nieminen.
Pitkän aikavälin säästö
Julkisivun pesu on pieni kustannus verrattuna maalaukseen tai kokonaiseen julkisivuremonttiin. Säännöllinen julkisivun puhdistus tuo siis mukanaan myös erilaisia säästöjä, kuten:
- julkisivun maalausväli pitenee,
- ehkäistään pinnan rapautumista, jolloin isojen korjaustöiden tarve vähenee,
- julkisivuremontti tehdään oikea-aikaisesti.
Kiinteistön arvon ylläpito
– Säännöllisen hoidon myötä tulevien kustannussäästöjen lisäksi julkisivun hoito ylläpitää kiinteistön arvoa. Siisti ulkoasu kertoo hyvin hoidetusta kiinteistöstä, parantaa asumisviihtyvyyttä ja houkuttelee myös uusia asukkaita tai sijoittajia, listaa Nieminen.
Kuinka paljon julkisivupesu maksaa?
Julkisivupesun hinta määräytyy monesta osasta, kuten urakan laajuudesta, minkälaisia nostimia tarvitaan, rakennuksen pintamateriaalista, ja siitä, riittääkö puhdistus vai tarvitaanko myös kasvustonpoisto.
– Jokainen kohde on omansa, joten kannattaa pyytää tarjous. Me osaamme kartoittaa julkisivupesun tarpeet ja näemme pihan muotojen ja rakennuksen korkeuden mukaan sen, mitä nostimia kohteeseen tarvitsemme. Jos lopputulos mietityttää, niin teemme veloituksetta noin neliömetrin kokoisen koepuhdistuksen, josta voi todentaa miltä pesty pinta tulee näyttämään, päättää Nieminen.