Tilaa talkoolava – Delete istuttaa puun!

Muuttolintujen palatessa on aika valmistautua kevätsiivoukseen. Taloyhtiön talkoissa kerätyt roskat ja romppeet saa parhaiten hoidettua pihamaalta kierrätykseen talkoolavapaketin avulla. Hintaan sisältyy kätevästi lavan toimitus ja nouto, lavan käyttö kolmen päivän ajan sekä jätteiden käsittely Deleten kierrätysasemilla.

Talkoolavakampanja on voimassa koko kevään ajan, eli 31.5 saakka. Tänä vuonna Delete istuttaa puun jokaisesta kampanjan aikana tilatusta lavasta. Puut istutetaan Suomeen ja työn hoitaa kierrätysyksikön työntekijät. Kannattaa siis tilata lava ja jäädä odottamaan keväisiä puunistutuskuvia!

Talkoolavat on jaoteltu alueittain. Pääkaupunkiseudulla ja Pirkanmaalla on molemmissa voimassa kolme eri aluehintaa, Satakunnassa yksi. Hinnat sisältävät ALV:n, eikä niihin tule ylimääräisiä kuluja – kunhan kuormasta ei löydy sinne kuulumattomia jakeita. Talkoolavalle eivät siis kuulu elintarvikkeet ja biojätteet, kyllästetty puu tai vaaralliset jätteet. Lajitteluohjeen saa tilauksen yhteydessä ja se kannattaakin kiinnittää talkoolavan kylkeen ja vaikkapa ilmoitustaululle talkooilmoituksen viereen. Perinteisen sekajätelavan lisäksi on mahdollista tilata lava puutarhajätteelle tai pelkästään risuille.

Tilaukset ja lisätiedot tästä

Delete järjestää myös arvonnan talkoolavoista, jossa jokaiselle toiminta-alueelle arvotaan yksi ilmainen lava! Käy tykkäämässä meistä Facebookissa https://www.facebook.com/deletefinland ja osallistu samalla arvontaan.

Kannattaa hyödyntää keväinen kampanjahinta ja ryhtyä talkoisiin. Muistathan myös, että talkoolavan tilaaja tukee puiden istutusta Suomessa. Delete toivottaa keväisiä talkoopäiviä!