Delete hoitaa turvallisesti purkutyön keskellä kaupunkia

Mikkelin viljasiilojen purku

Suomalainen Delete on yksi Euroopan kirkkaimmista purkualan tähdistä. Alan standardien mukaan yritys on nuori (perustettu 2010), ja se on kehittynyt vauhdilla viimeisen vuosikymmenen aikana. Tänä päivänä Delete Group on ostanut yli 40 yritystä purkamisen, kierrätyksen ja teollisen puhdistuksen toimialoilta. Pohjoismaissa toimiva yritys kutsui PDi lehden tutustumaan yhteen käynnissä olevaan purkuprojektiinsa Suomessa, Andrei Bushmarin otti kutsun vastaan.

Itä-Suomessa sijaitseva Mikkeli on tyypillinen suomalainen kaupunki jota ympäröi lukematon määrä järviä. Mielenkiintoinen fakta tästä vaatimattomasta pikkukaupungista on se, että toisen maailmansodan aikaan siellä sijaitsi Suomen armeijan tukikohta. Marsalkka Mannerheimin henkilökohtainen rautatievaunu, jota hän käytti tuolloin komentokeskuksenaan, on nyt esillä parkkeerattuna Mikkelin rautatieaseman viereen. Lähellä rautatieasemaa ja valtatie viittä, sijaitsee myös kuusikerroksinen myllyrakennus sekä suuret viljasiilot, jonka purku-urakkaa Delete on nyt hoitamassa.

Rakennusten purkamisesta keskusteltiin pitkään

Myllyrakennus on tehty vuonna 1921 jyvien jauhamiseen ja jauhon jatkoprosessointiin. Myöhemmin, vuonna 1963 myllyrakennuksen viereen valmistuivat 45 metriä korkeat viljasiilot, jotka ovat dominoineet näkymää matalaan rakennetun ympäristön keskellä. Korkea rakennelma toimi myös kaupungin maamerkkinä, ja sen vuoksi ne haluttiin alun perin säilyttää osana Mikkelin kaupunkikuvaa. Suunnitelmia jouduttiin kuitenkin muuttamaan siinä vaiheessa, kun tutkimukset näyttivät siiloissa olevan mikrobeja, joita ei voida poistaa. Myös valssimylly todettiin niin huonokuntoiseksi, ettei se tulisi kestämään uudisrakentamisen yhteydessä aiheutuvaa tärinää. Uuden tiedon valossa jouduttiin tekemään vaikea päätös 10,730 m² rakennuskokonaisuuden purkamisesta. Kohteesta järjestettiin tarjouskilpailu, josta kaupunginhallitus valitsi purku-urakoitsijaksi Deleten – yrityksen vahvan purkuosaamisen sekä hintatason vuoksi.

Tehokas purkutiimi

Rakennuskokonaisuus sijaitsee aivan kaupungin keskustassa, rautatien ja valtatie viiden välittömässä läheisyydessä, ja sen vuoksi projekti aloitettiin työmaa-alueen huolellisella aitaamisella sekä liikenteen uudelleenohjauksella syyskuussa 2018. Urakkaan sisältyy myös asbestipurku rakennusten sisäosista. Kokonaispurku aloitettiin myllystä, ja siitä purettu materiaali kerättiin siilojen viereen nostamaan maan pintaa, jonka päältä pitkäpuomikone voi operoida korkeita siiloja. Siilojen purkamiseen Delete valitsi tehtävään kustomoidun Liebherr 974 kaivinkoneen 42 metrisellä puomilla sekä Volvo 480 kaivinkoneen 28 metrisellä puomilla. Lisäksi työmaalla työskentelee leikkaava ja murskaava kone Arden Equipmentiltä. Cat 323 kaivinkone hoitaa työmaalla yleisiä purkutöitä sekä materiaalien käsittelyä. Siilon purku ylhäältä alas alkoi marraskuun puolivälissä. Tehokas purkutiimi, joka koostuu kahdesta kaivurikuskista, projektipäälliköstä sekä työpäälliköstä tekevät työtä arkisin klo 7.00 – 19.00.

Työmaa ilman virheitä

Mikkelin kohde ei ole purkukohteena Deletelle erityisen suuri, mutta siinä on useita haasteita. Siilot itsessään kohoavat korkeammalle kuin mikään muu kaupungin rakennus ja herättävät kunnioitusta jo olemuksellaan. Sen lisäksi, rakennukset sijaitsevat keskellä kaupungin vilkkainta liikennettä sekä muita rakennuksia, ja sen ympärillä sekä alapuolella on paljon erilaista kunnallistekniikkaa joka ei saa vaurioitua. Lopuksi myös rakennuksen vahvat perustukset tulee purkaa tehokkaasti, pitäen samalla maan värähtely sekä työmaan melutaso minimissään. Deleten Projektipäällikön Petri Saikkosen johdolla työmaatiimi selviytyy loistavasti näistä vaativista haasteista. Saman todistavat PDi -lehdelle myös Mikkelin kaupungin edustajat Jarkko Hyttinen ja Jyrki Kurronen. Jarkko Hyttinen erityisesti mainitsi seuraavaa ”On ollut hienoa seurata miten Delete pystyy suoriutumaan vaativasta purkutyöstä. Delete on panostanut erityisesti turvallisuuteen ja heti hankkeen alusta asti yhteisenä tahtotilana on ollut nollavirhe –työmaa”.

Purkutyön hiilijanjälki

Ympäristöpalveluyrityksenä Delete uudelleenhyödyntää purkamansa materiaalin. Kaikki materiaalit lajitellaan jo työmaalla ja kuljetetaan sen jälkeen lähimmälle mahdolliselle jäteasemalle, tai mahdollisuuksien mukaan Deleten omalle jäteasemalle Tampereelle. Deleten mukaan materiaalien uudelleenhyödyntämisen aste on 99,2%. Delete voi laskea jokaisen purkutyömaan hiilijalanjäljen kehittämällään laskurilla, joka perustuu EN 15804:2012 standardiin. Laskennassa huomioidaan sekä päästö- että jäteraportit. Päästöraportissa selvitetään energian ja polttoaineen kulutus, mukaan lukien laitteiden kuljetukset työmaalle, jätteiden kuljetuksen ja käsittelyn päästöt. Jäteraportissa taas käydään läpi erilaiset jätejakeet ja niiden toimituspaikat. Mikkelin kohde hoidetaan samojen periaatteiden mukaan ja kaikki purkukohteessa syntyvä purkumateriaali kuljetetaan kaupungin omalle Metsäsairilan jäteasemalle uudelleen hyödynnettäväksi. Hankkeen, joka etenee hyvin aikataulun ja budjetin mukaisesti, on arvioitu valmistuvan 2019 helmikuun lopussa.

 

Artikkeli on julkaistu englanniksi Professional Demolition International -lehdessä 6-2018

Alkuperäinen teksti: Andrei Bushmarin /PDi

Tutustu alkuperäiseen englanninkieliseen lehteen tästä