Euroopan jätteen vähentämisen viikkoa vietetään 16.-24.11.2019 – purkamisen materiaalien tehokkaampi hyödyntäminen

Purkubetonista tehdään mursketta, josta on mm. metallit eroteltu pois. Betonimursketta on mahdollistaa hyödyntää esimerkiksi maanrakennuksessa.

Euroopan jätteen vähentämisen viikolla haastetaan yritykset parantamaan prosessien ja tuotteiden materiaalitehokkuutta, hyödyntämään teollisia sivuvirtoja ja kierrätysmateriaaleja, tehostamaan lajittelua ja pohtimaan liiketoimintamallien uudistamista.

Suomessa syntyy purkamisen jätettä noin 1,6 miljoonaa tonnia vuosittain. EU:n jätedirektiivi asettaa vuodelle 2020 tavoitteeksi saavuttaa purkamisen ja rakentamisen jätteiden 70 prosentin hyödyntämisasteen. Vuonna 2017 hyödyntämisaste oli 54 %. Alan toimijoilla on siis vielä tekemistä ja yhteistyötä tarvitaan tavoitteen saavuttamiseksi.

Jätteen vähentämisen viikon teeman mukaisesti yksi tapa saada purkamisessa syntyvää materiaalia hyödynnettyä tehokkaammin on määrättyjen materiaalien End of Waste -statuksen kehittäminen.

Jätettä vai hyödynnettävää materiaalia?

Purkamisessa syntyy vuosittain paljon purkubetonia. Se on tonneissa mitattuna suurin purkamisessa syntyvät materiaali. Tämä materiaali on nykylainsäädännön mukaan jätettä. Me taas näemme purkubetonin, kuten muunkin purkamisessa syntyvän materiaalin, mahdollisuutena. Asianmukaisesti jatkokäsiteltynä purkubetoni on erinomainen tuote esimerkiksi infrarakentamiseen ¬– tien pohjaksi, pysäköintialueiden tai urheilukenttien pohjamateriaaliksi.

Ympäristön ja kiertotalouden kannalta järkevintä olisi päästä menettelyyn, jossa syntyvä betoni voitaisiin käsitellä syntypaikalla ja parhaassa tapauksessa myös hyödyntää siinä tai vähintäänkin mahdollisimman lähellä. Näin vältyttäisiin muun muassa päästöiltä, joita syntyy, kun materiaali kuljetetaan muualle jatkokäsittelyyn ja jälleen jatkokäyttöpaikkaansa sekä mahdolliselta neitsytmateriaalin käytöltä.

Purkubetonin käytön esteitä ovat muun muassa asenteet, neitsytmateriaalien käyttäminen ja lainsäädäntö. Julkisella sektorilla on avaimet kädessään kiertotaloustekojen tekemiseksi purkubetonin osalta. Helpotusta voidaan saada kannustamalla ja ohjaamalla julkisia hankintoja hyödyntämään enemmän kierrätysmateriaaleja sekä End of Waste -statuksen kehittämisellä.

Purkamisen oppaat avuksi edistämään kiertotaloutta

Ympäristöministeriö järjesti sopivasti jätteen vähentämisen viikon alla 15.11.2019 Rakentamisen kiertotalouden ajankohtaispäivän, jonka teemoina olivat myös infrarakentaminen ja purkaminen. Seminaarissa esiteltiin samana päivänä julkaistut purkamisen kolme opasta, joiden kaikkien tavoitteena on ohjata purkamista kestävämpään suuntaan ja kiertotalouteen. Seminaarissa myös YTP Ry:n Arto Arvola nosti End of Waste -menettelyn yhdeksi ratkaisuksi kiertotaloudelle. Kaikki nämä hyviä konkreettisia tekoja purkamisen kiertotalouden edistämiseksi jätteen vähentämisen viikon hengessä.

Teksti on osa Jätteiden vähentämisen viikon juttusarjaa. Lue lisää teemaviikosta ajankohtaisista uutisista.

Kirjoita kommenttisi tähän:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *