Miesvaltaiset alat muuttuvat hiljalleen tasa-arvoisemmiksi, ja naiset ovat ottamassa omaa paikkaansa myös teollisuuden ja puhdistuspalveluiden työtehtävissä. Millaista on työ DELETEllä naisena? Entä miten DELETE tukee tasa-arvoa ja monimuotoisuutta? Haastattelimme DELETEn henkilöstöjohtajaa Katia sekä kolmea Vantaan yksikön puhdistustyöntekijää – Reetaa, Tiaa ja Millaa – selvittääksemme näkökulmia ja kokemuksia tämän tärkeän aiheen ääreltä.
Päättäväisyys ja ammattitaito vievät eteenpäin
Naisille työskentely miesvaltaisella alalla voi aluksi tuntua haasteelliselta, mutta monet ennakkoluulot häviävät työarjessa. Reeta Aalto, joka toimii Vantaan yksikössä yhdistelmäauton kuljettajana, kertoo: ”Tämä on myös fyysisesti raskasta työtä, mutta kaikki riippuu asenteesta. Meillä kaikki tekevät töitä tasavertaisesti ja DELETEllä on mahdollisuus oppia ja kehittää itseään. Nopeasti kävi selville, että täällä pärjää asenteella ja ammattitaidolla – ei sukupuolella.”
Samoin Tia Hyvärinen, joka tekee Vantaan yksikössä putkistokuvauksia ja julkisivupuhdistuksia, kokee, että tärkeintä on hyvä yhteistyö ja toisten tuki: ”DELETEllä saa aina apua, kun sitä tarvitsee ja osaamista arvostetaan. Porukka ottaa hyvin vastaan, toisia kannustetaan eikä kukaan kysele sukupuolen perään.”
Työpaikka tukee tasa-arvoa ja monimuotoisuutta
DELETEn henkilöstöjohtaja Kati Manninen painottaa, että tasa-arvo on yrityksessä strategisesti merkittävä arvo. ”Vaikka alamme on miesvaltainen, haluamme aktiivisesti lisätä monimuotoisuutta. Tämä näkyy esimerkiksi tasa-arvosuunnitelmassamme ja rekrytoinnin tasapuolisissa käytännöissä,” Manninen sanoo.
Manninen kertoo, että DELETE tarjoaa myös erilaisia tuki- ja koulutusohjelmia, jotka auttavat uusia työntekijöitä sopeutumaan ja menestymään tehtävissään. ”Olemme kouluttaneet esihenkilöitä tasa-arvon huomioimiseen. Lisäksi esimerkiksi sosiaalitilat ja työolosuhteet pyritään suunnittelemaan kaikkien tarpeet huomioiden. Haluamme, että kaikki kokevat olevansa tervetulleita ja arvostettuja.”
Fyysisesti vaativalla alalla työhyvinvointi ja turvallisuus ovat keskeisiä asioita. DELETE kiinnittää huomiota siihen, että kaikilla työntekijöillä on mahdollisuus saada äänensä kuuluvin sekä asianmukaiset työvälineet ja koulutus. ”Kehitämme jatkuvasti käytäntöjämme vastaamaan erilaisten työntekijöiden tarpeita. Esimerkiksi hyvinvointikyselyt, palautteet ja nollatoleranssi syrjintään ovat erilaisia keinoja lisätä henkilöstön yhdenmukaisuutta ja arvostusta,” Manninen kertoo.

”DELETEllä pärjää hyvällä asenteella ja meillä kaikki tekevät töitä tasavertaisesti!” Kuvassa vasemmalta Milla, Tia ja Reeta.
Ennakkoluulojen murtaminen työarjessa
Vaikka ennakkoluuloja voi edelleen kohdata, DELETEllä ne pyritään aktiivisesti purkamaan avoimen keskustelun ja koulutuksen avulla. Vantaan yksikön Milla Ilves, joka on ollut alalla jo vuosia, kertoo: ”Kun ottaa asiat rennosti ja muistaa huumorin, alalla pääsee pitkälle ja töissä viihtyy. Joskus työmailla kuulee vähättelyä tai oletuksia, että nainen ei muka osaisi tätä työtä. Mutta me osoitamme taidoillamme, että se ei pidä paikkaansa. Onnistumisen tunteesta saa lisäpuhtia työhön!”
Henkilöstöjohtaja Manninen korostaa, että organisaatiokulttuurin kehittämisellä on suuri merkitys. ”Avoin keskustelu ja nopea reagointi mahdollisiin epäkohtiin ovat keskeisiä toimintaperiaatteitamme.”
Inspiraatiota uusille työntekijöille
Naiset DELETEllä ovat esimerkkejä siitä, kuinka sukupuoli ei ole este menestykselle miesvaltaisella alalla. ”Monimuotoinen työyhteisö tuo uusia näkökulmia ja edistää toimintaa, siksi haluamme jatkuvasti houkutella erilaisia osaajia,” Manninen kiteyttää.
Tia lähettää rohkaisevan viestin naisille, jotka harkitsevat alalle tulemista: ”Täällä pärjää hyvällä asenteella. Ala tarjoaa monipuolisuutta ja mahdollisuuksia kehittyä.”
Jos olet kiinnostunut työskentelemään DELETEllä ja haluat olla mukana kehittämässä alan tulevaisuutta, tutustu DELETEen työnantajana sekä rekrytointijärjestelmäämme ja lähetä meille avoin hakemus. Meillä arvostetaan asennetta, ammattitaitoa ja halua oppia uutta.