Uutinen

Delete mukana asuntomessuilla

Kesän 2018 Asuntomessut järjestetään Porissa 6.7.-5.8. Delete on messuilla mukana talkoolavahengessä kesäkuussa avatun Porin jäteaseman kunniaksi.


Haemme Deleteen tietojärjestelmäasiantuntijaa

Haemme hyvää vauhtia kehittyvään organisaatioon asiakaspalveluhenkistä ongelmanratkaisijaa. Ensisijaisena tehtävänäsi on mahdollistaa olemassa olevan tiedon jalostaminen ja käyttäminen tuottavasti sekä osallistua järjestelmien ja niiden käytön kehittämiseen tiedon käytettävyyden tehostamiseksi.


Delete mukana Nesteen kesäharjoittelijoiden turvallisuuspäivässä 6.6.2018

Kilpilahden jalostamon alueella järjestetään jokavuotinen Nesteen turvallisuuspäivä 6.6.2018. Päivän aikana alueella on noin 300-400 opiskelijaa ja kesäharjoittelijaa esihenkilöineen sekä muita jalostamon alueella työskenteleviä henkilöitä tutustumassa erilaisiin turvallisuuden teemoihin. Myös Delete on mukana turvallisuuspäivässä esittelemässä työhömme liittyvää työ- ja ympäristöturvallisuustyötä. 


Haemme Deleteen hankintapäällikköä

Deleten hankintapäällikkö vastaa tuotteiden ja palveluiden hankinnan koordinoinnista ja kehittämisestä. Deletellä on toimintaa Suomessa ja Ruotsissa. Nyt etsimme seuraajaa uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle siirtyvälle hankintapäällikölle Deleten pääkonttoriin Helsinkiin.


Deleten uusi lavakeksintö voi jopa puolittaa työmaalogistiikan päästöt ja hiilijalanjäljen

Delete on kehittänyt uuden lavajärjestelijän, jonka avulla työmaalla oleva täysi vaihtolava voidaan korvata tyhjällä lavalla samalla, kun täysi lava nostetaan auton kuljetettavaksi. Keksintö tehostaa työmaalogistiikkaa jopa puolella, jolloin logistiikan päästöt voivat jopa puolittua. Myös lavojen säilyttämiseen tarvittavan lavakenttätilan tarve vähenee merkittävästi.