Vanhatie 7, 95200Simo
Päivämäärä2015

Viemärikuvaus Simon Osuuspankin kiinteistössä

Mihin silmä ei ulotu, sinne pääsee viemärikamera tallentamaan kuvaa pienistäkin putkista. Oikea tieto auttaa päättämään viemäriremontista. Talo on Simon kunnassa ja rakennettu 1960-luvulla. Asukkaita on neljässä asunnossa, lisäksi rakennuksessa toimii pankin konttori, johon on tullut ajoittain viemärin hajua. Edellisestä kuvauksesta oli aikaa kymmenen vuotta, joten viemäreiden kunto oli syytä muutenkin tarkistaa.

Viemäristä paljastui sen verran vaikea tukos, että tarvittiin pesu ennen kuvauksen aloittamista.  Deleten ammattilaiset veivät paineauton pesuletkun viemäriin. Lisäksi viemäriin samanaikaisesti viedyllä imuletkulla imettiin pesuvesi ja viemäristä irtoavat lietteet. Putkesta irtoava liete ja valurautaputken ruostehilse imettiin samaan Deleten imuauton säiliöön, ja näin estetään viemärin tukkeutuminen jatkossa. Kaikki sujui siististi, lopuksi imuroitiin lattialta vesitipat.

Kuvauksen jälkeen asiakas sai videon ja kuvausraportin sekä viemäreiden kuntoarvion asteikolla 1–5. Suurimman numeron saaneissa kohteissa tarvitaan nopeita korjauksia, tässä tapauksessa kunto oli välillä 2–3.

 ”Annamme kuntoarvion, mutta asiakas päättää itse korjausmenetelmän. Tässä kohteessa suosittelimme, että viemäriremonttia aletaan suunnitella.”

Jani Posio, työnjohtaja, Delete Finland Oy

Lue lisää kohteesta