Helsingin asumisoikeus Oy Ruutikuja 1 ja 2 sijaitsevassa neljässä asuinkerrostalossa julkisivujen ilmettä heikensi etenkin vaaleille betonipinnoille levinnyt punajäkälä. DELETE toteutti kohteessa perusteellisen julkisivupesun sekä kasvustonpoisto- ja estokäsittelyn. Työn lopputulos näkyi konkreettisesti: julkisivujen alkuperäinen, vaalea ilme palautui ja kasvuston aiheuttamat jäljet saatiin poistettua.
Julkisivujen kunto ja kasvusto ohjasivat työn suunnittelua
Vuonna 2000 valmistuneissa Ruutikuja 1 ja 2 rakennuksissa on sekä vaaleaa betonipintaa että paikallaan muurattua tiiltä. Eri pintamateriaalit, rakennusten korkeus ja julkisivuilla esiintynyt runsas kasvusto huomioitiin jo työn suunnitteluvaiheessa.
Punajäkälä ja muu kasvusto näkyvät julkisivussa usein tummina, punertavina tai vihertävinä valumajälkinä. Kyse ei ole vain ulkonäköhaitasta. Kasvusto hyödyntää ravinnokseen muun muassa pinnassa olevaa kalkkia, minkä vuoksi se voi ajan mittaan kuluttaa ensin maalipintaa ja myöhemmin itse julkisivupintaa. Leudot ja kosteat sääolosuhteet ovat lisänneet kasvuston esiintymistä myös kohteissa, joissa sitä ei aiemmin ole pidetty merkittävänä ongelmana.
”Julkisivun säännöllinen pesu ja kasvuston käsittely ovat ennakoivaa kiinteistönpitoa. Kun kasvustoon puututaan riittävän ajoissa, voidaan säilyttää rakennuksen siisti ilme ja samalla tukea julkisivupintojen pitkäikäisyyttä,” kertoo DELETEn asiakkuuspäällikkö Juha Rissanen.
Kuumavesipesu ja estokäsittely toteutettiin pintaa kunnioittaen
Ruutikujan kohteessa julkisivut pestiin kuumavesipesurilla henkilönostimen avulla. Pesuveden paine, lämpötila ja työskentelyetäisyys säädettiin julkisivumateriaalin ja pinnan likaisuuden mukaan. Näin lika ja isompi kasvusto saatiin irrotettua tehokkaasti ilman, että käsiteltävä pinta vaurioituu.
Pesun jälkeen julkisivuille levitettiin biologisesti hajoava levän- ja homeenpoistoaine. Käsittely tuhoaa pinnalla olevia kasvuston itiöitä ja auttaa hidastamaan uuden kasvuston muodostumista.
”Kohteessa punajäkälää oli runsaasti etenkin vaaleilla betonipinnoilla, joten jopa pesun vaikutus oli heti nähtävissä. Palkitsevaa oli nähdä, miten selkeä ero pestyn ja pesemättömän pinnan välillä syntyi jo työn aikana,” kertoo työnjohtaja Nicolas Vikström ja jatkaa: ”Punajäkälän poistoaine alkaa vaikuttaa vasta ajan kanssa, joten lopullinen, erinomainen lopputulos nähtiin vasta muutaman viikon kuluttua käsittelystä. Ja kuten kuvista näkee, ero on tällöin todella silmin havaittava.”

Työhön sisältyi myös ikkunoiden ja parvekelasien huuhtelut sekä lastaukset työn valmistuttua. Kokonaisuus viimeisteltiin huolellisesti, jotta kiinteistön asukkaille ja tilaajalle jäi siisti ja viimeistelty lopputulos.
Onnistunut lopputulos hyväksyttiin vastaanotossa
Kohteen vastaanottotarkastuksessa todettiin työn valmistuneen sopimuksen mukaisesti. Työn jälki hyväksyttiin, eikä tarkastuksessa havaittu puutteita tai virheitä.
”Yhteistyö DELETEn kanssa sujui hyvin alusta loppuun. Työ toteutettiin sovitusti, ja lopputulos oli selkeästi nähtävissä julkisivujen ilmeessä. Kohde luovutettiin vastaanotossa ilman avoimia huomioita,” kommentoi kohteen tekninen isännöitsijä INNA Oy:stä.
Onko sinun taloyhtiösi julkisivujen pesu ajankohtainen?
DELETE toteuttaa julkisivujen pesut ja suojaukset eri puolilla Suomea – aina asiakkaan tarpeet huomioiden ja haastaviinkin olosuhteisiin soveltaen. Oikein suunniteltu ja toteutettu julkisivuhuolto parantaa kiinteistön yleisilmettä sekä auttaa pitämään julkisivupinnat hyvässä kunnossa pidempään.
Tutustu DELETEn julkisivupalveluihin verkkosivuillamme ja ota yhteyttä, kun kiinteistönne julkisivu tarvitsee asiantuntevaa puhdistusta ja huoltoa.
>> Tutustu kaikkiin julkisivupalveluihimme
Jätä yhteydenottopyyntö tai soita asiantuntijoillemme!






