Haemme ostoreskontranhoitajaa Helsinkiin

Deleten asiantuntijat työssään pöydän äärellä

Haemme nyt Delete Finlandille oma-aloitteista ja toimeentarttuvaa ostoreskontranhoitajaa taloushallinnon tiimiin. Työ alkaa osa-aikaisena mahdollisimman pian, jatkuen kesätöiden parissa täysipäiväisesti kesäkuusta elokuuhun. Työtehtäväsi koostuvat ostolaskujen tiliöinnistä ja kierrätyksestä. Tehtävässä vastaat sähköisten ostolaskujen vastaanotosta, tiliöinnistä ja kustannusten kohdistuksesta sekä hyväksymiskierron määrittelystä. Lisäksi tehtävään kuuluvat ostolaskuihin liittyvät selvitykset. Sinulla on myös mahdollisuus päästä rakentamaan uuden ostoreskontran automaatiota.

Tiimissä työskentelee 6 alansa ammattilaista ja valittu henkilö tulee toimimaan kesällä kesälomasijaisena ostoreskontrassa. Hän saa tehtäväänsä perehdytyksen sekä kirjanpitotiimimme tuen. Tehtävä on määräaikainen elokuun loppuun, mutta tämän jälkeen valitun henkilön kanssa voidaan keskustella mahdollisuudesta jatkaa tehtävässä syksyllä.

Katso tästä lisätietoja avoimesta paikasta ja laita hakemus 21.1.2019 mennessä