Delete osti Karhupurku Oy:n ja laajentaa Purkupalvelut-liiketoimintaansa hissipurkuihin



Ympäristöpalveluyhtiö Delete osti 31.5.2018 toteutetussa yrityskaupassa hissipurkuihin erikoistuneen euralaisen Karhupurku Oy:n. Yritysoston myötä Delete vahvistaa strategiansa mukaisesti asemaansa Pohjoismaiden johtavana ympäristöpalveluiden tarjoajana ja suurimpana purku-urakoitsijana.


Lounais-Suomessa vahvan jalansijan hissipurkamisen parissa omaava Karhupurku Oy on perustettu 2015, jota ennen se on toiminut osana Ovitek Oy:tä lähes 10 vuoden ajan. Oston myötä Deleteen siirtyy seitsemän uutta purkamisen ammattilaista.

– Yritysosto tukee kasvutavoitteitamme erityisesti pohjoismaisena, johtavana ympäristöpalveluiden tuottajana ja suurimpana purku-urakoitsijana. Yritysosto tuo Deletelle uuden sekä vahvan ja kasvupotentiaalisen liiketoiminta-alueen Purkupalvelut-liiketoimintaamme hissipurkujen saralla. Se myös täydentää Deleten purkamiseen liittyvää tarjontaa ja saa synergiaa jo olemassa olevista Deleten Purku- ja Kierrätyspalvelut-liiketoiminnoista, sanoo Deleten konsernijohtaja Tommi Kajasoja.

Delete on laajentunut Suomessa ja Ruotsissa jo yli 30 yritysoston ja orgaanisen kasvun myötä yhdeksi johtavaksi ympäristöpalvelujen tarjoajaksi ja suurimmaksi purkajaksi. Hissipurkamisen tulevaisuudennäkymää tukevat rakentamisen kasvu, ikääntyvä kiinteistökanta, väestön ikääntyminen ja digitalisaatio.

– Yritysosto tarjoaa Deletelle merkittävän mahdollisuuden laajentua hissipurkamiseen valtakunnallisesti Suomessa ja tulevaisuudessa laajentaa sitä myös muissa Pohjoismaissa. Osto myös vahvistaa Deleten asemaa kokonaisvaltaisena purkamisen ja saneerauspalveluiden osaajana, jatkaa Kajasoja.


Lisätietoja:

Tommi Kajasoja, konsernijohtaja

puhelin: +358 46 851 5963

sähköposti:

Ville Mannola, talous- ja rahoitusjohtaja

puhelin: +358 400 357 767

sähköposti: