Delete mittasi Helsingin Haapaniemenkatu 4 purkutyön hiilijalanjäljen – tulos jäi negatiiviseksi eli osoittautui ilmastolle hyväksi

Verovirasto 2

Delete mittasi Helsingissä Haapaniemenkatu 4:ssä sijainneen kiinteistön purun hiilijalanjäljen. Kohteen purkamisen hiilijalanjälki jäi negatiiviseksi eli osoittautui näin ollen ympäristöä ajatellen hyödylliseksi. Hiilijalanjäljen laskentaan käytettiin Deleten hiilijalanjälkilaskuria, joka on ainoa laatuaan koko Euroopassa. 

Laskuri mittaa muun muassa työmaalla käytettävästä energiasta, rakennusjätteiden käsittelystä ja kuljetuksista aiheutuvia päästöjä. Sen avulla muun muassa työmaan energiankulutusta voidaan pienentää ja jätteiden lajittelua tehostaa siten, että purkutyömaan päästöt voivat jopa puolittua. Laskuria on käytetty Deletessä vuodesta 2013 saakka.

Haapaniemenkatu 4:ssä sijainneen Senaatti-Kiinteistöjen omistuksessa olleen rakennuksen purku alkoi kesäkuussa 2016 ja valmistui huhtikuussa 2017. Hiilijalanjälkiraportti kiinteistön purkutyömaasta valmistui toukokuussa 2017. Purkutyön päästöt olivat -1380 tonnia CO2e (hiilidioksidiekvivalenttia), mikä vastaa 460 henkilöauton vuosipäästöjä. Tämä määrä siis päästöjä vältettiin, kun kaikki purkutyössä syntyneet materiaalit kierrätettiin mahdollisimman tarkasti.

–Kahdeksan kerrosta sekä kaksi kellarikerrosta ja yhteensä noin 33 000 neliötä käsittänyt rakennus päätyi purkutyön hiilijalanjäljen osalta negatiiviseksi, eli purkaminen osoittautui ilmastolle hyväksi. Purussa syntyneiden materiaalien kierrätyksellä vältetyt päästöt olivat siis suuremmat kuin purkutyössä, kuljetuksissa ja jätteiden käsittelyssä aiheutuneet päästöt. Tämä tarkoittaa sitä, että purkamisessa syntyneitä materiaaleja saatiin kierrätettyä tehokkaasti takaisin hyötykäyttöön, jolloin niillä korvataan neitsytraaka-aineita ja fossiilisia polttoaineita, selvittää Deleten Purkupalveluiden liiketoimintajohtaja Kimmo Palomäki.

Senaatti-kiinteistöt tutki tarkasti peruskorjauskunnossa olleen rakennuksen eri vaihtoehdot. Purkamiseen päädyttiin, koska rakennuksen korjaus olisi tullut uudisrakennusta kalliimmaksi, eikä rakennuksesta olisi saatu peruskorjaamallakaan nykyajan vaatimukset täyttävää tehokasta, modernia ja energiatehokasta työympäristöä. Myös rakennuksen tyhjillään pitäminen ei ollut järkevää. Senaatti-kiinteistöt on tehnyt päätöksen, ettei tontille suunniteltua uudisrakennusta toistaiseksi lähdetä toteuttamaan. 

Ympäristön huomioonottaminen korostuu päätöksenteossa 

– Osana Senaatti-kiinteistöjen vastuullisuustavoitteita, seuraamme ja vaikutamme mahdollisuuksien mukaan toiminnassamme aiheutuviin päästöihin. Hiilijalanjälkiraportti antoi meille hyvä kokonaiskuvan siitä, mikä tämän purkutyön ympäristövaikutus oli. Saimme sen kautta myös selkeän raportoinnin työmaalla syntyneistä purkujätteistä sekä sen lajittelusta. Päästölaskuri on yksi hyvä keino edistää ympäristövastuullisuutta rakentamisessa, toteaa rakennuttajapäällikkö Janne Johansson Senaatti-kiinteistöiltä.

Purkutyömaan hiilijalanjälkilaskuri on kehitetty yritysten ja organisaatioiden kasvavaan tarpeeseen kiinnittää huomiota ympäristöasioihin. Yrityksissä on ymmärretty, että ympäristöstä huolehtiminen on koko liiketoiminnan elinehto. Lisäksi laskuri paitsi paljastaa vähäpäästöisimmät työtavat myös kannustavat työntekijöitä työskentelemään ympäristöystävällisesti.

– Hiilijalanjälkilaskuri ohjaa meitä kehittämään työtapojamme. Se osoittaa muun muassa pitkässä juoksussa sen, että minkälaisella kalustolla meidän kannattaa tehdä erilaiset purkukohteet. Tämä näkyy loppukädessä luonnollisesti myös asiakkaalla pienentyneinä kustannuksia, kun voimme optimoida juuri oikeanlaisen kaluston, jolla on tehokkainta toimia. Saavutamme myös koneiden osalta erityisesti polttoaineenkulutuksen seurannassa energiatehokkuutta laskurin avulla, kertoo Palomäki laskurin hyödyistä.

– Purkutyön eri vaiheiden päästöjen tekeminen läpinäkyväksi auttaa kiinnittämään niihin huomiota, ja siten toiminta tehostuu. Laskuri paitsi paljastaa vähäpäästöisimmät työtavat ja myös kannustaa työntekijöitä työskentelemään ympäristöystävällisesti. Tutkimus on osoittanut, että energiankulutusta purkukohteessa seurattaessa työntekijät sammuttavat lähtiessään valot, koneet eivät käy tyhjäkäynnillä ja kuljetusreittejäkin mietitään tarkemmin, jolloin polttoaineen kulutus vähenee selvästi, lisää Palomäki.

Lue tästä laajempi juttu kohteen purkutyöstä ja hiilijalanjälkimittauksesta. 

Onko yritykselläsi tulossa suuri purku-urakka, jonka hiilijalanjäljen haluaisitte mitata? Deleten ammattilaiset hoitavat purkutyömaiden hiilijalanjäljen mittaamista, ota yhteyttä liiketoimintajohtaja Kimmo Palomäkeen, puh 044 300 0178.

Lisätietoja:

Delete:

Liiketoimintajohtaja, Purkupalvelut Kimmo Palomäki, p. 044 300 0178,

Markkinointijohtaja Petri Uomala, p. 0400 316 061,

Senaatti-kiinteistöt:

Operatiivinen johtaja Juha Lemström (ympäristö- ja yhteiskuntavastuuasiat) p. 0205 811 755

Rakennuttajapäällikkö Janne Johansson p. 0205 811 853


Mikä on hiilijalanjälki?

Hiilijalanjälki on toiminnan aiheuttamien kasvihuonekaasujen mittari. Hiilijalanjäljen avulla organisaatiot voivat mitata ja kehittää toimintaansa vähäpäästöisempään suuntaan. Päästöjä mitataan koko elinkaaren ajalta, eli rakennuksen purkamisesta materiaalien hyötykäyttöön.

Deleten hiilijalanjälkimittaus rakennuspurkutyömaalle

  • Hiilijalanjälkilaskurilla lasketaan purkutyön ja rakennusjätteen uudelleenkäytön ilmastovaikutukset eli hiilijalanjälki, CO2. Päästöjä mitataan koko elinkaaren ajalta, eli rakennuksen purkamisesta materiaalien hyötykäyttöön.
  • Laskuri pohjautuu CEN/TC 350 standardiperheeseen EN 15804:2012 Sustainability of construction works -standardin, joka sisältää säännöt esim. hiilijalanjäljen määrittämiseksi.
  • Delete on kehittänyt hiilijalanjälkilaskurin yhteistyössä Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Bionova Oy:n kanssa.
  • Deletellä on ainoana Euroopassa hiilijalanjälkimittaus rakennuspurkualalla.
  • Laskurin avulla saavutetaan pienemmät päästöt ja pienemmät kulut pidemmän tähtäimen kehitystyössä.
  • Päästöraportti sisältää energiankulutuksen mittauksen, polttonesteet, kaluston kuljetuksen purkukohteeseen, rakennusjätteen käsittelyssä ja kuljetuksessa syntyvät päästöt sekä materiaalien energia- tai uudelleenkäytöllä vältettävät päästöt. Jäteraportti sisältää eri jätejakeet ja niiden määrät sekä niiden toimituspaikat.