Deletelle uusi rakennusjätteen vastaanottoasema Helsingin Kyläsaareen

Avajaisia vietämme keskiviikkona 15.6. klo 10-15. Tarjolla on Wotkinsin grilliherkkuja. Tervetuloa tutustumaan uuteen asemaan ja herkuttelemaan!

Asemamme sijaitsee logistisesti hyvien ja lyhyiden ajoyhteyksien päässä esimerkiksi Helsingin keskustan ja sen lähialueiden suurista rakennustyömaista. Jätteitä asemalle voi tuoda joko pakettiautolla, peräkärryllä tai kuorma-autolla. Katso lisätietoja ja hinnastot tästä.

Tuotamme vastaanottamistamme materiaaleista parempilaatuisia REF I ja II -luokan kierrätyspolttoaineita. REF on suurelta osin materiaalikeräykseen kelpaamatonta, esimerkiksi likaantunutta paperia, puuta, pahvia tai muovia. Deleten vuonna 2015 tuottamalla REF-polttoaineella voitiin valaista koko Suomi noin viiden tunnin ajaksi.

REFiä valmistetaan muun muassa kaukolämmön ja sähkön sekä teollisuuden prosessihöyryn tuotantoon. Kaikki suoraan hyödynnettäväksi sopiva materiaali kuten metallit kierrätetään suoraan uusiokäyttöön. Käsittelemme jätteet tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti ympäristölupien ehtojen mukaisesti. Vastaanottamastamme materiaalista päätyy 99 % uudelleenkäytettäväksi.

Tuo materiaalisi kiertoon Deletelle!

Kyläsaaren jätteenkäsittelyasema

Puh. 03 358 1925
Kyläsaarenkatu 13, 00580 Helsinki
Palvelemme ma-pe 7-19. Muina aikoina sopimuksen mukaan.

Lisätietoja Juha Mitro puh. 0400 154 469