jakomaki
Jakomäki, 00770 Helsinki
Päivämäärä 2014

Jakomäen asuintalojen purku

Deleten toimi Helsingin Jakomäessä 1960-luvulla rakennettujen lähiötalojen purku-urakoitsijana. Talot purettiin, jotta tilalle voidaan rakentaa uutta. Purkaminen alkoi marraskuussa 2014 ja valmistui keväällä 2015. Uusia rakennuksia tilalle nousee oletettavasti vuosien 2016-2017 aikana. Talojen tyhjennyttyä vanhoista asukkaista purkaminen alkoi haitta-aineiden, kuten asbestin poistamisella. Sitten oli vuorossa sisäpurkutyöt ja sen jälkeen raskaampi purku.

Kohteen rungonpurkutyöt hoidettiin pitkäpuomisella purkukoneella. Lisäksi paikalla oli rungon purun ajan kaksi normaalilla puomilla varustettua konetta. Loppu purkutyö hoitui kolmella purkukoneella. Painot koneissa liikkuivat 30-60 tonnin välillä. Kohteessa syntyi betoniterästä noin 500-600 tonnia. Lisäksi sisätiloista purettiin melkoisesti puutavaraa.

”Purkuvaiheen työmaajärjestelyt sujuivat mukavasti, koska asukkaat olivat muuttaneet. Aitaaminen oli myös helppoa ja häiriöitä ei ilmennyt. Kupari kylläkin näytti työmaalla kiinnostavan. Joku oli tehnyt öisin ilmaiseksi ”purkutyötä” ensimmäisissä taloissa ja vienyt kuparit mukanaan.”

Raimo Hantunen, projektipäällikkö, Delete Finland Oy