Delete ostaa ruotsalaisen Demcomin ja kasvaa alansa suurimmaksi Pohjoismaissa

– Yritysosto on meille erittäin tärkeä, sillä sen myötä Delete on paitsi Suomen suurin, nyt myös Ruotsin suurin teollisuuspuhdistus- ja purkuyritys. Kaupan myötä meillä on resurssit tuottaa purkupalveluja myös muualla Euroopassa, sanoo Delete-konsernin toimitusjohtaja Jussi Niemelä.  

Delete haluaa olla ensisijainen valinta ympäristöpalveluiden tuottajaksi Pohjoismaissa.
– Demcomin kattavan asiantuntemuksen ja referenssien sekä Deleten laajan purkuammattitaidon ansiosta pääsemme ratkaisevasti lähemmäksi tätä tavoitetta. Demcom tuo meille myös lisäosaamista teknisesti vaativiin purkuprojekteihin. Työskentelemme vaativissa työympäristöissä ja siksi korkeat laatuvaatimukset työturvallisuudessa ja ympäristöasioissa ovat meille asian numero yksi, jatkaa Niemelä.

Ruotsissa maanlaajuisesti toimivan Demcomin päätoimipaikka sijaitsee Örebrossa. Yritys toi kaupan myötä Deleteen viitisenkymmentä uutta työntekijää ja 18 miljoonaa euroa liikevaihtoa.  
– Delete kanssa olemme täydellinen kokonaisuus ja kauppa avaa meille uusia, yhteisiä mahdollisuuksia alalla, sanoo Demcomin toimitusjohtaja Kim Dahl.  

Lisätietoja Deletestä: delete.fi

Lisätietoja Deleten Ruotsin toiminnoista: delete.se 

Lisätietoja Demcomista: demcom.se 

Lisätietoja: 

Jussi Niemelä, konsernijohtaja, Delete Group Oy, p. +358 400 462 696 tai jussi.niemela@delete.fi 

Kim Dahl, toimitusjohtaja, Demcom, p. +46 70 824 5952 tai kim@demcom.se