Täydellä teholla räjäytyksistä huolimatta

Delete Bang & Clean laitteistoa

Pieni paukku toisensa perään räjähtää Ekokemin Riihimäen tuotantolaitoksen jätteenpolttokattilassa. Räjäytysten aiheuttamat paineaallot irrottavat kattilaan kiinnittyneitä epäpuhtauksia.

Ekokemin Riihimäen tuotantolaitoksella on jo usean vuoden ajan puhdistettu kahta arinakattilaa (tehot 55 megawattia ja 40 megawattia) sekä yhtä rumpu-uunin yhteydessä toimivaa kattilaa (teho 18,6 megawattia) Bang & Clean -menetelmällä eli räjäytyspuhdistamalla.

– Halusimme testata, kuinka käynnin aikainen kattilan puhdistus onnistuu Bang & Clean -menetelmällä ja mitä hyötyä sillä saavuttaisimme, kertoo käyttöpäällikkö Juha Nykänen.

Kattiloiden puhdistaminen ilman laitoksen alasajoa on osoittautunut Ekokemille monin tavoin hyödylliseksi.

– Pystymme ajamaan laitosta täydellä teholla koko ajojakson vuosittaisten huoltoseisokkien välissä.

– Kattiloiden pysyminen puhtaana mahdollistaa suunnitellun jätemäärän käsittelyn. Myös energiantuotanto säilyy tasaisena ja tavoitteen mukaisena ajojakson aikana. Lisäksi pystymme pitämään savukaasujen virtaaman ja lämpötilan optimialueella, Nykänen summaa.

Bang & Clean -menetelmän myötä Ekokem on voinut Riihimäellä kasvattaa sekä jätteen käsittelymäärää että energiantuotantoa.

Miten Bang & Clean toimii

Teollisuuden jätteenpolttokattiloiden, sooda- ja biojätekattiloiden sekä sähkösuodattimien ja siilojen puhdistukseen soveltuva Bang & Clean -menetelmä perustuu hapesta ja etaanista koostuvan kaasuseoksen räjäyttämiseen.

Kaasuseos puhalletaan muovista tehtyyn ilmatiiviiseen erikoispussiin, joka on päällystetty vettä imevällä paperilla. Paperi kostutetaan, pussi asetetaan kaksiseinäisen varren sisäputken päälle ja peitetään kattilan säteilylämmöltä suojaavalla suppilolla.

Varren tyvipäässä ovat happi-, etaani-, vesi- ja paineilmaletkut sekä sytytystulpan sähköjohto. Varsi pusseineen työnnetään käynti- tai tarkistusluukusta eri kohtiin kattilassa.

Samaan aikaan kun kostea pussi haihduttaa vettä, sinne puhalletaan kaasuseos, joka sytytetään sytytystulpan tuottamalla kipinällä. Voimakkaan ja hallitun räjähdyksen aiheuttama paineaalto irrottaa säiliön seinään kiinnittynyttä tuhkaa ja muita prosessin tehokkuutta heikentäviä epäpuhtauksia.

Lyhentää ja helpottaa huoltoseisokkeja

Bang & Clean -puhdistuksen voi tehdä kattilan ollessa käytössä. Menetelmä täydentää tehokkaasti muita teollisuuden puhdistustöitä, joita tehdään huoltoseisokkien aikana. Menetelmä lyhentää seisokkiaikaa, tuotantokatkon välttäminen puolestaan pienentää huomattavasti kustannuksia. Kovettuneen tuhkan poistaminen räjäyttämällä kattilasta tai siilosta ennen vuositarkastusta on tärkeää myös huoltohenkilöstön työturvallisuuden takia.

Ekokemillä huoltoseisokkien aikaiset puhdistustoimenpiteet hoituvat helpommin kuin ennen.

– Räjäytyspuhdistus irrottaa kattilasta suurimmat tuhkakertymät. Huoltoseisokeissa kattiloiden korkeapainepesu käy nopeammin, mikä puolestaan pienentää siitä aiheutuvan jäteveden määrää, Nykänen mainitsee.

Ekokemillä räjähtää kahdesti kuukaudessa

Ekokemin Riihimäen tuotantolaitoksella Delete on käynyt keskimäärin kahdesti kuukaudessa ja räjäytellyt kaikkiaan noin 4 500 paukkua.

– Meille on tullut tavaksi teettää koko kattilan kattava räjäytyspuhdistus ennen sen huoltoseisokin alkua. Koetamme ennakoida puhdistustarpeen ja tehdä tilauksen Deletelle pari viikkoa ennen työn suorittamista, Nykänen sanoo.

– Räjäytyspuhdistusta valmistellessa laadimme työluvan ja riskiarvion työtä suorittavien henkilöiden kanssa. Tunnistamme mahdolliset riskit sekä suunnittelemme ja määritämme toimenpiteet niiden eliminoimiseksi.

Muutama tunti ennen H-hetkeä Ekokemillä lasketaan laitoksen kuormaa noin viidenneksellä puhdistustyön ajaksi. Tällä tavoin varmistetaan, että Bang & Clean -menetelmän aiheuttamat painevaihtelut prosessiin pysyvät hyvin hallinnassa.

Räjäytys toimii stressitestinäkin

Iso tai pieni, kauttaaltaan karstoittunut tai paikoitellen pikeentynyt – tärkeintä on osata määrittää paukun koko kohteen mukaan. Uusissa kohteissa aloitetaan aina pienillä paukuilla ja lisää tehoa tarpeen vaatiessa. Varovainen eteneminen myös estää laitetuhot. Taiten tehty työ ei vaurioita kattilan tiivisteitä tai saumoja. Itse asiassa Bang & Clean -menetelmää voi pitää puhdistuskohteen stressitestinä.

Ekokemin Nykänen on samaa mieltä.

– Mikäli kattila tai siilo ei menetelmää kestä, siinä on jo entuudestaan ollut vakavia vaurioita. Meillä ei ole ilmennyt mitään ongelmia.

DELETELLÄ YKSINOIKEUS POHJOISMAISSA

Sveitsiläisen Bang & Clean Technologies AG:n kehittämä Bang & Clean -puhdistusmenetelmä tuli markkinoille noin 10 vuotta sitten. Pohjoismaissa sitä on menestyksekkäästi käyttänyt AB Sprängsotning, jonka Delete osti kesällä 2015. Deletellä on yksinoikeus Bang & Clean -menetelmään Pohjoismaissa.

Kokeile korkeapainepesun kaverina

Delete tarjoaa asiakkailleen myös korkeapainepesua, joka on yleisin tapa puhdistaa kattiloita.

– Bang & Clean -menetelmä pienentää perustarvetta, mutta ei välttämättä sitä poista. Esimerkiksi soodakattilat tarvitsevat joka tapauksessa aika ajoin korkeapainepesun, sanoo Deleten toimialapäällikkö Tapio Helmimäki.

– Kannattaa kuitenkin kokeilla Bang & Clean -menetelmää korkeapainepesun tukena ja täydentäjänä.

Bang & Clean menetelmän edut

  • Ei tuotantokatkoksia – voidaan tehdä kattilan ollessa käytössä.
  • Hyvän puhdistustuloksen ansiosta kattila voi käydä täydellä teholla ilman paineen pienentämistä tai muita rajoitustoimia.
  • Tehokkaampi palaminen ja parempi lämmönsiirto.
  • Turvallisempi ja nopeampi kunnossapito.
  • Puhtaampi, yksinkertaisempi ja ympäristöä säästävä puhdistustapa.
  • Räjäytyspuhdistus huoltoseisokin aikana lyhentää seisokkiaikaa.
  • Kattilan kuvaaminen helpottaa seisakin suunnittelua ja kertoo kattilan kunnosta.

Kirjoita kommenttisi tähän:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *