Delete ostaa Suomen Saneeraustekniikka Oy:n ja vahvistaa asemaansa haitta-aineiden ja asbestin erikoisosaajana

– Suomen Saneeraustekniikan osto tuo Deleteen laajan haitta-aineiden tutkimuksen ja poistamisen erikoisammattitaidon, jonka voimme yhdistää Deleten olemassa olevaan, laajaan purkuosaamiseen. Yrityskauppa vahvistaa entisestään Deleten korkeiden EHSQ-standardien mukaista työskentelytapaa haitta-ainepurkamisessa ja -tutkimuksessa. Samalla varmistamme, että vastaamme asiakkaidemme ja alan tiukentuvaan vaatimustasoon, tiivistää Deleten Purkupalveluiden liiketoimintajohtaja Kimmo Palomäki.

– Suomen Saneeraustekniikan asiakkaille kauppa tarkoittaa laajempaa palvelukokonaisuutta ja valmiutta ottaa vastaan suurempia kokonais- ja saneerauspurkukohteita. Asiakkaamme saavat käyttöönsä Deleten koko palveluvalikoiman aina teollisuuden ja kiinteistöjen puhdistuspalveluista viemäritöihin, linjaa toimitusjohtaja Kai Salmi kaupan etuja asiakaskunnassa.

– Teemme aktiivisesti töitä kasvaaksemme Pohjoismaissa. Delete on yritysostojen ja orgaanisen kasvun myötä kasvanut viimeisen vuoden aikana Pohjoismaiden suurimmaksi purku-urakoitsijaksi ja on nyt edelläkävijä haitta-aineiden poiston ammattilaisena, summaa Delete Finland Oy:n toimitusjohtaja Tommi Kajasoja lopuksi yrityskauppaa.

Lisätietoja:

Tommi Kajasoja, toimitusjohtaja, Delete Finland Oy

Puh. 046 851 5963 tai tommi.kajasoja@delete.fi

Kai Salmi, toimitusjohtaja, Suomen Saneeraustekniikka Oy

Puh. 0400 748 118 tai kai.salmi@saneeraustekniikka.fi 

Suomen Saneeraustekniikka Oy on erikoistunut vaativiin home-, asbesti-, ja kreosoottikohteisiin. Yritys työllistää seitsemän henkilöä ja sen liikevaihto vuonna 2015 oli miljoona euroa. Suomen Saneeraustekniikka Oy on saneerannut satoja erilaisia kohteita ja se on tunnettu korkeasta laadusta, erinomaisesta palvelusta ja ammattitaitoisista työntekijöistä, joilla on kymmenien vuosien kokemus vaativista ongelmakohteista.