Liukastuminen ja kaatuminen ovat yksi yleisimmistä tapaturman aiheuttajista

Delete pysy pystyssä kaatumisia ehkäisevä kampanja

Suomessa sattuu vuosittain yli miljoona tapaturmaa, joista reilu kolmannes, eli yli 30% on erilaisia kaatumisia ja liukastumisia. Myös Deletessä yleisin työtapaturman aiheuttaja on kaatuminen, kompastuminen tai liukastuminen.

Liukastua ja kaatua voi missä vaan ja monesta syystä. Tärkeintä on pitää työskentelyalueet kunnossa ja siisteinä, ajatus mukana tekemisessä ja keskittyä liikkumiseen työkohteissa, tauoilla, ulkona ja sisällä. Liukkaus voi aiheuttaa kaatumisen yhtä lailla ulkona kuin sisätiloissakin. Erilaiset tavarat väärissä paikoissa ja kulkuväylillä on hyvin yleinen syy kompastumiseen.

Voiko omalla toiminnallaan vaikuttaa kaatumisiin? Kyllä voi! Tekniset torjuntakeinot ovat tärkeitä, mutta oma huolellisuus ja valppaus ovat avainasemassa, eikä oman toiminnan merkitystä kannata aliarvioida. Liukastuminen ei ole vain työturvallisuusasia, vaan koskettaa meitä jokaista omassa arjessamme.

Tänä talvena meillä Deletessä on käynnissä sisäinen ”Pysy pystyssä” -kampanja. Kampanjan myötä voimme muistuttaa henkilökuntaamme miettimään kaatumisen syitä sekä tarkkailemaan omaa ympäristöään entistä tarkemmin kaatumisten estämiseksi. Keräsimme myös henkilökunnaltamme vinkkejä kaatumisten estämiseksi, ja laitamme nyt hyvät vinkit jakoon myös muille. Aina ei ole mahdollista pysyä omassa sängyssä (jota myös ehdotettiin), joten kannattaa lukea läpi alla olevat muut vinkit.

Hiekoitus

Ykkösenä liukastumisen estämiseen nousi ehdottomasti hiekoitus, ja hiekoitus onkin erittäin hyvä keino välttää liukastumisia. Jokainen omalta osaltaan voi huolehtia oman pihansa hiekoituksesta, mutta aina hiekoitukseen ei kuitenkaan voi itse vaikuttaa. Hiekoitus, tai sen puute, on kuitenkin helppo arvioida silmävaraisesti, ja sitä kautta muuttaa omaan toimintaansa varoivaisemmaksi tai löytämään vaihtoehtoisia reittejä joissa on helpompi pysyä pystyssä.

Nilkkatuetut kengät ja nastat

Erilaiset turvallisuusvälineet ovat hyvä keino lisätä työturvallisuutta, ja nilkkatuetut kengät sekä nastat nousivat yhdeksi suositelluimmaksi keinoksi vähentämään liukastumisia. Nilkkatuettuja kenkiä löytyy paljon erilaisia sekä työkäyttöön että vapaa-aikaan. Varsinaisten nastakenkien lisäksi kaupoista löytyy myös erilaisia liukuesteitä, jotka on helppo pukea kengän päälle tarvittaessa.

Yleinen siisteys

Ympäristön siisteys vaikuttaa paljon erilaisiin kaatumisiin. Kun jokainen huolehtii omat jälkensä ja tavaransa paikoilleen, on kaikkien turvallista liikkua. Toisinaan joutuu siivoamaan myös toisten jälkiä, mutta silloinkin on hyvä muistaa, että se edistää myös omaa turvallisuutta, niin töissä kuin kotonakin!

Kiire pois

Yksi pahimmista kaatumisten aiheuttajista on varmasti kiire. Kiireessä ei tule huomioitua ympäristöä, ei ehditä käyttää turvavalineitä eikä ehditä huolehtia siisteydestä. Ota siis kiire pois tekemisestä, aina on pieni hetki pysähtyä ja arvioida tilanne myös työturvallisuuden kannalta. Tämä on myös yksi Deleten turvallisen työskentelyn kulmakiviä.

Oma asenne

Kaikkiin ylläoleviin asioihin vaikuttaa ennen kaikkea oma asenne. Kuka vaan meistä ikään ja sukupuoleen katsomatta voi liukastua, kompuroida tai kaatua. Älä ole välinpitämätön tai huolimaton, ole tarkkana. Varoita liukkaista tai vaarallisista kohdista myös muita.

Näiden toimenpiteiden lisäksi muistutettiin omasta fyysisestä kunnosta huolehtimisesta. Nykypäivän ongelmista esille nousi myös matkapuhelin käyttö kävellessä, mikä onkin erittäin hyvä huomio. Kännykkä pois kädestä, liikuitpa sitten autolla pyörällä tai kävellen, ja pysähdytään silloin kun käytetään älypuhelinta.

Yksi hauskimmista ehdotuksista oli jarrusukat, jotka kieltämättä näin villasukka-aikaan voisivat olla hyvä ratkaisu sisätiloihin 😊